blog-background-1920px

Älykäs energianhallinta aktivoi kuluttajan

14. lokakuuta 2016 klo 12.18.09

Fotolia_49679053_X.jpg

Digitalisaatio mullistaa toimialoja yksi toisensa jälkeen. Uber on myllännyt taksialan, Facebook median ja Tesla on jo muuttumassa sähköauton tekijästä uuden ajan energiayhtiöksi. Vastaavia kehityskulkuja löytyy usealta toimialalta.

Muutos luo aina myös uusia mahdollisuuksia. Energia-alalla yksi kehityskulku on älykkään energianhallinnan jalkautuminen kuluttajien jokapäiväiseen elämään, minkä langaton tekniikka ja IoT mahdollistavat kustannustehokkaasti. Tämä yhdistettynä älykkäisiin sähköverkkoihin luo ekosysteemin, joka mahdollistaa sekä uudet kuluttajapalvelut että kuluttajien mukaantulon kysyntäjoustoon.

Kuluttajan aktivointi ekosysteemin jäseneksi edellyttää selkeää ja helposti ymmärrettävää etua. Euro on tunnetusti tehokas konsultti ja erityisesti sähkölämmittäjät ovat kiinnostuneita uusista tavoista säästää lämmityskuluissaan. Taloudellisen edun lisäksi merkittävinä motiiveina uuteen tekniikkaan siirtymisessä toimivat asuinmukavuuden parantuminen, kodin hallinnan helpottuminen sekä vahvistuva ekotrendi.

Suomella on kaikki eväät toimia älykkään energiahallinnan soihdunkantajana. Edistyksellinen infra etäluettavine sähkömittareineen ja korkea osaaminen langattomassa tekniikassa luovat vahvan pohjan uusille palveluille. Uusia innovaatioita syntyy ja alaan liittyvä startup-toiminta on ilahduttavan aktiivista.

Käytännöllinen ratkaisu kuluttajan arkeen 

Yksi uusista toimijoista on OptiWatti, joka tarjoaa ratkaisun lämmityksen säätöön huonekohtaisesti ja älykkäästi.  Palvelun vastaanotto on ollut innokas, ja käyttäjiä on satoja ja määrä kasvaa päivittäin. Asiakkailleen OptiWatti on säästänyt jopa 40 % lämmityskuluissa ja samanaikaisesti parantanut kotien viihtyvyyttä.

optiwatti.png

OptiWatti on mahdollisuus myös energiayhtiöille.  Se vahvistaa asiakassuhdetta, pienentää asiakasvaihtuvuutta sekä nostaa asiakkuuden arvoa. Spottituotteen myyntiä tuetaan ohjaamalla lämmitystä tuntihinnan perusteella. Kuluttajien kuormia saadaan myös helposti mukaan kysyntäjousto- ja reservimarkkinoille, joko koko lämmityksen tai vaikka pelkän lämminvesivaraajan osalta. Kulutuksen ennustamista voidaan tehostaa, kun ohjauksen piirissä olevat lämmityskuormat tiedetään etukäteen ja tarvittaessa kuormia voidaan myös ohjata. Energiatehokkuutta lisäävä moderni palvelu vahvistaa myös imagoa.

Landis+Gyr haluaa edistää Suomen vahvaa asemaa älykkäissä energiaratkaisuissa. Tästä yhtenä esimerkkinä on vahvassa kasvussa olevan OptiWatin kanssa tehtävä yhteistyö, joka ulottuu tuotekehityksestä kansainvälistymisen tukemiseen.  

Juha Marjeta
toimitusjohtaja
OptiWatti

Ota yhteyttä

Artikkelit aiheittain

Näytä kaikki

Viimeisimmät artikkelit

Suositut artikkelit