Nov 21, 2019

Kehityskeskustelu on työsuhde-etu

 

Olen ollut työntekijäroolissa kehityskeskusteluissa oman urani alkupuolella ymmärtämättä lainkaan, mitä kehityskeskustelu oikeastaan on. Se tuntui paikalta, jossa voin pyytää palkankorotusta ja kuulla selitykset olenko ansainnut sen vai en. Riippuen esimiehestä, keskustelut ovat olleet hyviä tai huonoja.

Nyt muutaman vuoden esimiesroolissa olleena kehityskeskusteluiden merkitys on auennut minulle paremmin. Haluankin auttaa sinua saamaan mahdollisuuksien mukaan kaiken irti kehityskeskustelusta työurallasi.

Keskustelussa on kyse sinun urakehityksestäsi

Meillä on tapana pitää pidempi kehityskeskustelu kaksi kertaa vuodessa ja lyhyempiä 1:1 keskusteluita näiden välissä. Ensimmäinen kehityskeskustelu on paikka, jossa mietitään mihin suuntaan itse kukin tahtoo uransa kehittyvän. Nimi Kehityskeskustelu tulee nimenomaan tästä. Ennen kehityskeskustelua jokaisen onkin hyvä miettiä, mihin suuntaan uransa haluaa ohjata. Tämä ei ole aina helppoa. Jos kysyy itseltään missä näkee itsensä vaikkapa viiden vuoden kuluttua, voi saada jonkinlaista osviittaa. Käytän esimerkkinä meidän alaamme, meillä suuntia on lukuisia. Oletko mahdollisesti oman alasi huippuasiantuntija, näetkö itsesi ehkä tiiminvetäjänä tai kenties tuotehallinnan asiantuntijana? Vai kaipaisitko syvempää osaamista vaikkapa testiautomaatioon?

Kun tiedetään mihin suuntaan ollaan menossa, seuraavaksi asetetaan tavoitteet vuodelle. Tavoitteeksi voi toki asettaa mitä vain alaan liittyvää maan ja taivaan välillä. Kokemuksieni perusteella suosittelen asettamaan tavoitteet, jotka tukevat päivittäistä työtäsi. Muuten päivittäinen tekeminen ajaa tavoitteidesi yli.  Tiimiluonteisessa työssä hyvin harva laittaa oman kehityksen tiimin edelle, jolloin kaukana arjesta olevat tavoitteet jäävät saavuttamatta.

 

AdobeStock_276739824

Ammattilainen osaa jakaa tietoaan

Ammattilainen osaa oman alueensa hyvin. Hän myös tietää mitä hänen tulee opetella syventääkseen omaa asiantuntijuuttaan. Mutta ollakseen todellinen ammattilainen, asiantuntija osaa myös jakaa tietämystään muille. Tämä kuulostaa sanahelinältä, mutta taustalla on aika raadollinen fakta. Nykymaailma on tiimityötä. Olemme perillä vasta, kun koko tiimi on maalissa. Mikäli neuvot polun muillekin, koko tiimi on aikaisemmin perillä.

No miten tämä liittyy kehityskeskusteluun? Tullaksesi todelliseksi ammattilaiseksi sinun täytyy kehittää myös tiimityötaitojasi. Itse on vaikea nähdä omien yhteistyötaitojen kehityskohteita. Siksi sinun kannattaakin pyytää esimiestäsi keräämään sinusta palautetta sellaisilta ihmisiltä, joiden uskot tuntevan sinut ja tapasi toimia parhaiten. Tuossa ensimmäisessä kehityskeskustelussa voit sitten miettiä palautteiden perusteella itsellesi tavoitteeksi tiimityötaitojen kohentamisen niiltä alueilta, jotka toistuivat palautteissa kehityskohteinasi. Aluksi palautteiden pyytäminen on pelottavaa, koska mielellään ei haluaisi kuulla omista puutteistaan. Mutta palautteita paljon keränneenä en ole koskaan nähnyt ilkeitä palautteita, vaan ne ovat aina olleet aidosti rakentavia.

Tavoitteiden asettelusta ja muodosta on kirjoitettu niin paljon blogitekstejä ja ohjeita, etten mene siihen tässä.  Esimerkin vuoksi laitan linkin Wikipediaan.

Ensimmäisen kehityskeskustelun jälkeen tulevissa kuulumisten lisäksi katsotaan, millä tavoin olet päässyt lähemmäksi tavoitettasi.

”Kauniita ajatuksia – mutta ei minun esimieheni”

Olen kuullut tämän lauseen useammin kuin kerran juteltuani kehityskeskusteluista. No joo, ihan hieno ajatus. Mutta ei minun esimieheni pidä tuollaisia keskusteluja. Laitoin tämän tekstin otsikoksi ”Kehityskeskustelu on työsuhde-etu”. Älä suostu siihen, että esimiehesi ei pidä kunnollisia kehityskeskusteluja. Varaa häneltä aikaa ja kirjoita agenda itse, mikäli aloitetta ei tule. Kun urasi pysyy ajantasaisena ja saat henkilökohtaiseen osaamisprofiiliisi uutta osaamista, kyse on ihan rahan arvoisista eduista. Toimimalla näin voit vähimmilläänkin parantaa omaa viihtyvyyttäsi työssä. Saat pidettyä CV:si kilpailukykyisenä. Maailmasta ei koskaan tiedä, kannattaa aina sijoittaa tulevaisuuteen. Osaaminen on sijoitus, jonka työnantaja on valmis kanssasi tekemään. Sinun tehtäväsi on pitää huoli siitä, että hyödyt. Oli esimiehesi millainen hyvänsä, häntäkin voi opettaa.