Feb 14, 2020

Talvitreffit Jyskässä

pienempi

Talvitreffit kokosi Jyskään yli 30 entistä Enermet Oy:n ja Landis+Gyr Oy:n työntekijää viettämään aikaa vanhoja muistellen kakkukahvien äärelle. Toimitusjohtaja Sami Kurunsaari kertoi samalla uutisia yrityksen tämän päivän tilanteesta, tulevista näkymistä ja suunnitelmista.

 

kuvaaaa

Nostimme maljat entisille Enermetin ja Landis+Gyrin työntekijöille, jotka tulivat tapaamiseen muistelemaan taakse jääneitä työvuosiaan.

 

Eläkkeelle jääminen on iso muutos. Siitä alkaa uusi ajanjakso elämässä. Se on aika, jolloin on lupa päästää irti vanhoista kaavoista, oppia uusia asioita ja toteuttaa unelmia, joista työelämässä ollessaan vain haaveili.

Jos minäkuva on rakentunut vahvasti arkea ja elämää rytmittävälle työlle, voi joutua miettimään, että kuka minä olen, kun olen työkaavun riisunut. Sosiaalinen verkostokin voi kutistua melkoisesti, jos työn ulkopuoliset ystävät ovat vähissä tai niitä ei ole lainkaan.

Talvitreffeille osallistuneiden muisteluita kuunnellessa välittyi tunne, että he samalla tarkastelivat elettyä elämäänsä ja itseään. Puheista kuulsi vahva arvostus ja hyväksyntä itseään, työuraa ja elämää kohtaan. Tälle porukalle eläkkeellä oleminen näytti olevan innostava ja iloinen elämänmuutos. Nykyisin he tekevät eniten sellaisia asioista, joista pitävät, kuten mökkeilyä, käsitöitä, lukemista, ja metsästystä. He elävät elämänsä parasta aikaa.

Jyväskyläläisen osaamisen ja ammattitaidon esille tuominen maailmalla oli heille tärkeää ja siitä osaamisesta oltiin reilusti – eikä ollenkaan suotta - ylpeitä. He ovat olleet tekemässä arvokasta pohjatyötä nykyiselle menestykselle. Ammattitaidon toivottiin myös jatkuvan ja kantavan pitkälle tulevaisuudessakin.

Perinteiset Enermetin ja Landis+Gyrin työyhteisötaidot kuten työkaverien arvostus ja auttaminen ja iloisuus nousivat monissa muistoissa esiin. Näiden taitojen soisi pysyvän hengissä myös tämän päivän hektisessä ja pirstaloituneessa työelämässä.

Kierroksella R&D hallissa muisteltiin, kuka aikanaan istui missäkin ja minkä työpöydän ääressä ongelmia ja haasteita yhdessä ratkottiin. Joku kertoi pilke silmäkulmassa tehneensä eläkevuosien aikana yöunissaan vieläkin töitä niin paljon, että siitä voisi melkein laskuttaa Landis+Gyriä.

Iltapäivän parituntisen vierailun päättyessä hymy kareili niin isäntien kuin vieraiden kasvoilla. Ilmaan jäi leijumaan toive seuraavasta tapaamisesta ja vierailusta uusissa toimitiloissa Kankaan alueella.