blog-background-1920px

Olofström Kraftille uuden sukupolven etäluentaratkaisu

12. kesäkuuta 2019 klo 13.14.04

Fotolia_228169647_XL-1

Landis+Gyr toimittaa Olofström Kraftille toisen sukupolven etäluentaratkaisun. Järjestelmä toimitetaan SaaS-palveluna (Software as a Service) ja ratkaisun tiedonsiirtoon käytetään NB-IoT-teknologiaa.

Olofström Kraft on jakeluverkkoyhtiö, joka palvelee 13 500 kotitalousasiakasta Etelä-Ruotsissa. Ruotsi oli edelläkävijä, kun etäluentaa otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön Euroopassa, ja Olofström Kraft on sitä myös toisella kierroksella: yhtiö on vaihtamassa nykyisen etäluentaratkaisunsa toisen sukupolven teknologiaan. Projekti käynnistyy syksyllä 2019.

Landis+Gyr toimitti Olofströmin ensimmäisen etäluentaratkaisun vuonna 2007, ja yhtiö päätti jatkaa pitkää yhteistyötään Landis+Gyrin kanssa myös toisella asennuskierroksella. Landis+Gyrin kokonaistoimitus Olofströmille käsittää kotitalouksien E360-sähkömittarit, virta- ja jännitemuuntajaliitäntäiset E570- ja E660-mittarit sekä Landis+Gyr AIM -etäluentajärjestelmän. Uuden etäluentaratkaisun myötä Olofström päivittää tiedonsiirtoteknologiansa PLC:stä NB-IoT-teknologiaan ja ulkoistaa ohjelmiston ylläpidon Landis+Gyrin pilvipalveluun.

 ”Tulevaisuudessa käytössämme on paljon enemmän dataa, joka tukee asiakaspalveluamme sekä verkon kunnossapitoa. Meillä on kovat odotukset NB-IoT-teknologialle ja SaaS-toimitusmallille. Uskomme niiden tehostavan toimintaamme ja parantavan kustannusten ennakoitavuutta.” Anders Mattsson, mittausvastaava, Olofström Kraft

 

Sujuva siirtymä uuteen etäluentateknologiaan

Teknologiatoimituksen lisäksi Landis+Gyr vastaa uuden järjestelmän integroinneista ja SaaS-ratkaisun käyttöönotosta. Migraatio nykyjärjestelmästä SaaS-ympäristöön toimitetaan palveluna: Landis+Gyr luo uuden pilvipohjaisen IT-ympäristön ja integroi sen Olofströmin järjestelmiin, minkä jälkeen nykyinen mittalaiteinfrastruktuuri siirretään uuden ratkaisun piiriin. Koska uudet mittarit hyödyntävät NB-IoT-teknologiaa, Olofström voi uusia laitekantaansa asteittain: point-to-point-teknologia voidaan ottaa käyttöön joustavasti. 

”Sujuva siirtymä uuden sukupolven etäluentateknologiaan vaatii aina huolellista suunnittelua, riippumatta olemassa olevasta tai käyttöön otettavasta teknologiasta. NB-IoT-teknologia tekee siitä kuitenkin helpompaa. Koska järjestelmämme pystyy hallitsemaan useita tiedonsiirtoteknologioita, vanhaa ja uutta järjestelmää voidaan käyttää rinnakkain”, toteaa liiketoiminnan kehitysjohtaja Gunnar Hedbris Ruotsin Landis+Gyriltä.

Landis+Gyrin SaaS-ratkaisu on palvelumalli energiayhtiöille, jotka haluavat hoitaa etäluentajärjestelmän päivittäisen operoinnin itse, mutta ulkoistaa järjestelmäympäristön ylläpidon. Se auttaa vähentämään verkkoyhtiön riskejä ja lisäämään ennakoitavuutta. Verkkoyhtiön ei tarvitse investoida palvelimiin, laitteisiin, ohjelmistolisensseihin ja tietokantoihin. SaaS-palvelumallissa verkkoyhtiöt voivat luottaa asiantuntijoiden huolehtivan jatkuvasti heidän järjestelmänsä suorituskyvystä ja turvallisuudesta. Näin käytettävyys, tietoturva ja suorituskyky ovat järjestelmään keskittyvien ammattilaisten käsissä, ja verkkoyhtiöt voivat keskittyä liiketoimintaprosessiensa optimointiin.

Ota yhteyttä

Artikkelit aiheittain

Näytä kaikki

Viimeisimmät artikkelit

Suositut artikkelit