Jun 07, 2017

Vastuuta, vapautta ja tuoretta teknologiaa

Etäluentaratkaisut ja sähkömittarit saattavat ensikuulemalta vaikuttaa kovin etäisiltä sovelluskehittäjälle, mutta ne ovat itse asiassa maailmanlaajuisesti suurimpia jo olemassa olevia IoT-toteutuksia. Jyväskylässä sijaitsee yksi alan suurimmista tuotekehitysyksiköistä: merkittävä osa tästä tuotekehityksestä Landis+Gyrillä liittyy sähköverkkoyhtiöiden käyttämien mittausjärjestelmien sovelluskehitykseen. Näissä järjestelmissä hyödynnetään muun muassa etäluettavien mittareiden tuottamaa dataa sähkön kulutuksesta. Nappasimme Platform-tiimin Jarimatti Valkosen kahvikupilliselle kertomaan hieman sovelluskehittäjän arjesta Landis+Gyrillä. 

jami_bg.jpg

kuva3.jpg

Jarimatti on työskennellyt Landis+Gyrillä vuodesta 2014.

Energiatehokkaampaa maailmaa rakentamassa

"Kehitämme täällä Jyväskylässä sähköverkkoyhtiöiden käyttöön erilaisia järjestelmiä ja ratkaisuja, jotka ihan oikeasti auttavat sähkönkuluttajia energianhallinnassa, energiatehokkuuden parantamisessa ja energiankäytön suunnittelussa. Hyvä esimerkki etäluentadatan hyödyntämisestä on asiakkaan mahdollisuus seurata omaa sähkönkulutustaan reaaliaikaisesti ja myös tarvittaessa vertailla omaa kulutustaan muiden energiankäyttäjien keskimääräiseen kulutukseen", Jarimatti kertoo.

Landis+Gyrin tuotteet ovat hyvä esimerkki siitä, minkälaisia viime vuosina paljon puhutun Internet of Thingsin konkreettiset ratkaisut ovat: "Globaalisti suurin Landis+Gyrin toimittama yksittäinen järjestelmä on Japanissa ja sen piirissä on jo yli 10 miljoonaa asennettua laitetta. Harvassa firmassa pääsee tekemään töitä tämän mittaluokan IoT-toteutusten kanssa!"

Kuluttajille näkyvien palveluiden taustalla on kuitenkin merkittävä määrä dataa ja erilaisia järjestelmiä, johon kokonaisuus perustuu: "Meidän tiimin vastuulla on kehittää Landis+Gyrin yhteistä järjestelmäalustaa, jonka päälle voidaan rakentaa uusia tuotteita ja palveluita. Tiimillämme on tärkeä rooli koko globaalin tuotekehityksen tukemisessa ja tehostamisessa, sillä tarjoamme alustan, joka hoitaa tietyt perusasiat, esimerkiksi tietoliikenneprotokollat ja tiedonsiirron tietoturvan." 

Monipuolisia töitä tuoreilla teknologioilla

Platform-tiimin järjestelmien käytännön toteutus ei kuitenkaan ole pelkkää taustajärjestelmien koodausta, vaan sisältää monipuolisesti kaikkea mahdollista käyttöliittymistä aina tietoliikenneprotokolliin. Käytettävyys ja käyttäjälähtöisyys ovatkin tärkeä osa järjestelmien kehittämistä, ja niiden osalta apua on aina saatavissa talon UX-osaajilta. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös laitekehittäjien kanssa. 

"Toteuttamamme järjestelmäalusta ei rajoita päälle rakennettavien tuotteiden teknologiavalintoja. Käyttöliittymät näissä tuotteissa ovat selainpohjaisia ja hyödyntävät muun muassa moderneja Javascript-frameworkeja."

Vaikka iso ja globaali organisaatio tuo aina mukanaan omat vaatimuksensa, kertoo Jarimatti tiimien olevan pitkälti itsenäisesti toimivia. Toiminnassa on tarjolla vastuuta ja vapautta, ja vaikuttamismahdollisuuksia mm. teknologiavalintoihin on olemassa. Toteutettavien palveluiden rajapintoja suunnitellaan ja sovitaan yhdessä: "Sen verran kokemusta on kertynyt, että reaktiiviset suunnittelumallit on havaittu hyväksi ideaksi. Hajautettujen järjestelmien avulla saamme myös tarvittavaa vikasietoisuutta ja horisontaalista skaalautuvuutta toteutuksiimme", Jarimatti toteaa. 

kuva1.jpg

Jarimatti on myös Landis+Gyrin johtava kissakuva-asiantuntija.

"Paikallisesti Platform-tiimissä Jyväskylässä käytämme muun muassa Scalaa, jonka haltuunottamisessa aikaisemmalla Java-osaamisella pääsee jo pitkälle. Myös jatkuvan integraation työkalujen tuntemisesta on apua", Jarimatti mainitsee käytetyistä teknologioista. "Testauspuolella hyödynnämme automaatio- ja käyttöliittymätestauksen työkaluja, joihin olemme tehneet muutamia kirjastoja työtä helpottamaan. Kehitystyökalujen osalta mennään sillä, mikä itsestä tuntuu parhaalta; itse koodaan IntelliJ IDEA:lla, kollegan käyttäessä Eclipseä."

Vaikka erilaisia hyödynnettäviä teknologioita on Jarimatin mukaan paljon, on työkalujen käytön osaamisen sijasta tärkeämpää oma kiinnostus ja osaamisen kehittäminen. Työnhakijoille Jarimatti vinkkaakin: "Aikaisempi osaaminen helpottaa, mutta tässä työssä pääsee joka tapauksessa opettelemaan uutta aika ajoin, mikä myös pitää homman tuoreena". 

Yhdessä oppimista ja rentoa tekemistä

Minkälaiset terveiset Jarimatti sitten kertoisi työnhakijalle, joka miettii potentiaalista työpaikkaa? "Parasta tässä työssä on se, että pääsee näkemään, kuinka yhdessä tehdään, opitaan ja opetellaan uusia asioita. Ja tietenkin se onnistumisen tunne, kun koko putken läpi saadaan käyttöliittymän napin painalluksesta haluttu toiminto laitteelle." Jarimatti korostaa myös, että yksin ei tarvitse jäädä, sillä apua on aina saatavilla ja ajatuksia voi pallotella porukalla.

Hauskaa osataan pitää myös työajan ulkopuolella: "Jyväskylän porukka harrastaa aktiivisesti kaikenlaista lautapeleistä suunnistukseen ja varsinkin liikuntavaihtoehtojen osalta valikoima on todella kattava. Virtapiiri on talon tukema virkistyskerho, jonka kautta voi lähteä myös ehdottamaan omia ideoita virkistystoiminnaksi."

Uudet tulokkaat Jarimatti toivottaa innolla tervetulleeksi: "Meillä on täällä mitä parhain porukka ja joskus mitä huonoimmat jutut! Jos sinua kiinnostaa, miten tehdään hajautettu ja reaktiivinen järjestelmä, joka valvoo, ohjaa ja lukee miljoonia laitteita ilman, että operointi ei maksa maltaita, niin kannattaa hakea! Ja jos jo tiedät miten sellainen tehdään, tulen vaikka kotoa hakemaan!" Jarimatti nauraa. 

Kiinnostuitko?  Lue lisää ja hae mukaan!