blog-background-1920px

Landis+Gyr Oy uusiin tiloihin Kankaan Smart City -alueella

4. toukokuuta 2020 klo 10.41.40
Kangas_1_smaller

Landis+Gyr Oy:n Jyväskylän uuden toimipisteen ovet avautuivat huhtikuun alussa 2020 Kankaan älykkään kaupunkiympäristön alueella. Yli kaksi vuotta sitten aloitettu muuttoprojekti saatiin koronaepidemiasta huolimatta päätökseen aikataulussaan.

Muutto keskustan kupeeseen oli samalla uusi askel Landis+Gyrin pitkässä historiassa Jyväskylän seudulla; Valmetin mittaritehtaasta Enermetiksi muuttunut ja sittemmin yritysoston myötä Landis+Gyrinä toimiva yritys on työllistänyt paikallisia jo vuosikymmenien ajan. Jyskän toimitilat oli aikoinaan suunniteltu valmistuksen ja tuotannon näkökulmasta, eivätkä ne siten enää vastanneet modernin tuotekehityksen, palvelutuotannon, myynnin ja asiakaspalvelun tarpeisiin.

”Jyväskylän tuotekehitysyksikkö on merkittävä osa Landis+Gyrin globaaleja toimintoja. Kankaalle siirtyminen mahdollistaa sen, että saamme innovatiiviset, joustavat tilat, ja että pystymme jatkamaan kasvua Smart City -ympäristössä. Uskon, että ympäristö ruokkii innovatiivisuutta ja tuo uusia ajatuksia myös meidän tekemiseemme”, Sami Kurunsaari, Toimitusjohtaja Landis+Gyr Nordics

Palvelemme jatkossa asiakkaitamme uudessa ja viihtyisässä Optimes Business Garden-toimistokiinteistössä. Kankaan uusi älykaupunginosa rakentuu Jyväskylän keskustan kupeeseen erinomaisten liikenneyhteyksien äärelle ja sen suunnittelussa on erityisesti huomioitu tulevaisuutta kestävä rakentaminen. Jyväskylän kaupungin visiossa Tourujoen rannalla sijaitseva Kankaan alue on vuonna 2040 valmis Smart City, joka on yli 2000 ihmisen työpaikka ja koti jopa 5000 asukkaalle. Kangas on kaupunginosasuunnittelun pilottikohde, joka tarjoaa yrityksille ainutlaatuista dataa esimerkiksi alueen toimijoiden kulutustottumuksista.

Erinomaisen sijainnin lisäksi Kangas tarjoaa hienon ympäristön yhteistyölle: samassa rakennuksessa Landis+Gyrin kanssa on paikallinen asiakkaamme ALVA Oy.  Alueelle on laadittu myös Suomen ensimmäinen kaupunginosan kyberturvallisuusstrategia ja sen toimeenpanosuunnitelma. Kankaan alueen rakentaminen jatkuu vielä vuosia, mutta jo nyt vanhan paperitehtaan alue tarjoaa meille maistiaisia siitä, miltä tulevaisuuden ekologinen ja luova kaupunginosa tulee näyttämään.

Uusi osoitteemme on Paperitehtaankatu 9, 40100 Jyväskylä. Muut yhteystiedot pysyvät samoina.

 

Tervetuloa piipahtamaan ja tutustumaan uuteen ”kotiimme”! Kuitenkin vasta sitten kun poikkeustilanne sen sallii. 

Ota yhteyttä

Artikkelit aiheittain

Näytä kaikki

Viimeisimmät artikkelit

Suositut artikkelit