blog-background-1920px

”Uudet teknologiat kasvattavat tietotaitoa”

12. tammikuuta 2016 klo 13.25.20

5DM_2355-Edit.jpgTuomas Vase tuli Landis+Gyrille töihin kesäharjoittelijaksi ja työskentelee nyt talossa osa-aikaisena testaussuunnittelijana. Samalla Tuomas opiskelee Jyväskylän yliopistossa tietojärjestelmätieteen maisteriohjelmassa. Miten työn ja opiskelun yhdistäminen onnistuu Landis+Gyrillä?

”Landis+Gyr on mainio työpaikka. Rento työilmapiiri, asiantuntevat ja mukavat kollegat sekä aallonharjalla olevat teknologiat ovat perusta sille, että viihdyn töissäni loistavasti. Nykyinen työilmapiiri ja mielenkiintoiset teknologiat ovat myös luoneet tunteen siitä, että tämä on ”se oikea” ala itselleni. Opiskelijana minulle on myös luksusta, että voin suorittaa maisteriopintojani samalla, kun käyn töissä.

Aloitin työskentelyn Landis+Gyrillä testaussuunnittelijana, ja pääasiallinen työtehtäväni oli kirjoittaa testejä Robot Frameworkilla. Kokemuksen ja osaamisen kartuttua toimenkuvani on laajentunut testaussuunnittelijasta jo lähemmäs DevOps-käsitettä. Nykyään esimerkiksi rakennan uniikkeja virtuaaliympäristöjä sekä virtuaalikoneilla että konttiteknologian avulla. Olen myös saanut työtehtäviä, jotka liittyvät maisteriohjelmaani sisältyviin kyberturvallisuuden teemaopintoihin.

Työskentelemme ketterillä menetelmillä, jotka ovat jo hyvin yleinen trendi IT-alalla. Jatkuva integraatio näkyy myös paljon työssäni, sillä ylläpidän ja seuraan aktiivisesti testiservereidemme testituloksia koodimuutosten jälkeen. Olen myös päässyt tutustumaan tulevaisuuden megatrendiin: uuden sukupolven virtualisointiin, eli konttiteknologiaan, josta sain tehdä vuonna 2015 kandidaatintutkielmani Landis+Gyrille. 

Aloittaessani Landis+Gyrillä minulla oli tietotaitoa IT-alasta oman harrastuneisuuden ja noin kahden vuoden yliopisto-opintojen ansiosta. Aikaisempaa työkokemusta minulla ei ollut. Jo kahden viikon työssäolon jälkeen tunsin, että olin oppinut vähintään yhtä paljon kuin yliopisto-opinnoissani. Suosittelen kaikille kanssaopiskelijoille hakeutumista työharjoitteluun, sillä se antaa hyvin paljon ja vieläpä hyvin nopeasti. Kun huomaa aiemmin opitun teorian hyödyllisyyden ja sen sovellettavuuden käytännössä, voi löytää aivan eri kokoluokan motivaation opiskeluille. IT-alalla työskentely on parhaimmillaan uuden oppimista joka päivä. Uudet teknologiat ja niiden tutkiminen käytännössä kasvattavat tietotaitoa konkreettisesti.”

Haluatko liittyä joukkoomme? Lue lisää täältä: eu.landisgyr.com/betterfuture. 

 

 

Related articles:

"Kiperät haasteet motivoivat"

"When keeping our goals high we have to accept the challenges"

"On palkitsevaa, kun koodi taipuu"

Docker ja konttiteknologiat - ratkaisuja ja suorituskykyä

Ota yhteyttä

Artikkelit aiheittain

Näytä kaikki

Viimeisimmät artikkelit

Suositut artikkelit