Energianmittaukseen ja älykkään verkon ratkaisuihin erikoistunut Landis+Gyr on jo tänä vuonna vahvistanut tuotekehitystä lähes kolmellakymmenellä hengellä, ja kasvu jatkuu. Järjestelmä- ja laitekehitykseen palkataan heti
lisää resursseja.
Landis+Gyrin Suomen yksikkö on etäluentajärjestelmien teknologiakeskus, ja se työllistää tällä hetkellä 185 henkilöä Jyväskylässä. Jo kuluvan vuoden aikana yhtiö on palkannut 27 uutta työntekijää, ja nyt se on päättänyt lisätä resursseja sekä järjestelmien että mittalaitteiden tuotekehitykseen Suomessa.
Landis+Gyr oli mukana Jyväskylässä järjestetyssä RailsGirls-tapahtumassa, joka on koodaamisesta kiinnostuneille naisille tarkoitettu työpaja. Kaksipäiväinen workshop innosti mukaan 25 naista, jotka uppoutuivat touhuun jopa taukonsakin unohtaen. Pääsin osallistumaan tapahtumaan koodausvalmentajan roolissa ja todistamaan naiskoodareiden energian purkautumista hienoin tuloksin.
Euroopan energiaunioni käynnisti helmikuussa uuden EU-aloitteen, jonka tavoitteena on laatia yhtenäinen eurooppalainen energiastrategia. Sen osa-alueita ovat sähkönjakelun varmuus ja hajauttaminen, energiatehokkuus, vähähiilisyys (uusiutuvat energialähteet), innovaatiot ja sisäiset energiamarkkinat. Energiaunionista vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič kuvailee hanketta Euroopan kunnianhimoisimmaksi hankkeeksi sitten hiili- ja teräsyhteisön perustamisen (paketin esittely 25.2.2015 Brysselissä).
Artikkelissaan Euroopan älyverkkojen kehitystä ohjaavista henkilöistä vuonna 2015 Metering & Smart Energy International -ammattilehden toimittajat listasivat viisikymmentä vaikutusvaltaisinta henkilöä Euroopassa älykkäiden sähköverkkojen alalla. Landis+Gyrin toimitusjohtaja Andreas Umbach nimettiin kärkikymmenikköön.
Artikkelit aiheen mukaan
- Smart Metering (34)
- Smart Grid (30)
- Landis+Gyr Product (14)
- Careers (13)
- Customer Focus (13)
- IoT Technologies (12)
- Dynamic Load Management (11)
- Special News (11)
- Events (10)
- Gridstream Solution (10)
- Managed Services (10)
- Renewable Energy (10)
- Smart Meter (10)
- AMI Services (8)
- G3 PLC (8)
- Smart Metering Solutions (8)
- Grid Edge Intelligence (7)
- Security (7)
- Power Line Communication (PLC) (6)
- utility (6)
- About Landis+Gyr (5)
- Communication Technologies (5)
- Energy Storage (5)
- Grid Resiliency (5)
- Heat & Cold Metering (5)
- Software Services (5)
- Automated Network Management (4)
- Grid Digitization (4)
- Monitoring & Control Solution (4)
- Artificial Intelligence (3)
- E360 Smart Meter (3)
- Electric Vehicles (3)
- Services (3)
- Smart City (3)
- Smart Metering Service (3)
- Smart Projects (3)
- Toshiba (3)
- Water metering (3)
- e360 (3)
- Advanced Grid Analytics (2)
- Advanced Metering Management (AMM) (2)
- Consumer Engagement (2)
- Distributed Energy Resource (2)
- Distribution Automation (2)
- Industrial Metering (2)
- Internet of Things (2)
- Power Quality (2)
- Quality (2)
- Regulation (2)
- Renewable Integration (2)
- Smart Charging (2)
- Smart Grid Terminal (2)
- Smart Meter Market (2)
- Social Responsibility (2)
- Sustainability Report (2)
- AGA (1)
- Analytics (1)
- Big Data (1)
- Caruna (1)
- Communication Devices (1)
- Cybersecurity (1)
- Data Analytics (1)
- Distribution Intelligence (1)
- Distribution System Operator (DSO) (1)
- Etäluenta (1)
- Gridstream Converge (1)
- ICG (1)
- IT Professionals (1)
- Interoperability (1)
- Kaukokylmä (1)
- Kaukolämpö (1)
- Landis+Gyr Ecosystem (1)
- Meter Asset Management (1)
- Micro Grid (1)
- P2P (1)
- Resource Management (1)
- SGTech Europe 2015 (1)
- Smart Infrastructure (1)
- Smart Meter Focus (1)
- Tiedonsiirto (1)
- cellular (1)
- sustainability (1)
- Älykäs mittari (1)
Suositut artikkelit
- Älykäs E360-mittari vastaa sähköyhtiöiden tarpeisiin myös tulevaisuudessa
- E360-mittari: tarkkaan harkittua turvallisuutta
- Landis+Gyr Oy uusiin tiloihin Kankaan Smart City -alueella
- Landis+Gyrin uusi E570 -mittari: katse tiukasti tulevassa
- Uusi E570-mittari kaupan ja teollisuuden tarpeisiin – katso video
Viimeisimmät artikkelit
- Neljä tapaa, joilla älykkäät sähköautojen latausratkaisut mahdollistavat sähköverkkoystävällisen sähköisen liikkuvuuden
- Seitsemän tapaa, joilla valvontaratkaisu tehostaa sähköverkon hallintaa
- Kuinka ransomware-hyökkäykset voivat uhata energiayhtiöitä (ja miten estää häiriöt) – osa 2
- Lähimaksun odotetaan mullistavan sähköautojen latauksen
- Kuinka ransomware-hyökkäykset voivat uhata energiayhtiöitä (ja miten estää häiriöt) – osa 1